| Decovil I 0,5m | +10,50 € |
Silitettävä tukihuopa 200g 0,5m
200 g paksuisesta kierrätetystä polyesteristä valmistettu tukihuopa. Tukihuopaa käytetään vahvikkeena esimerkiksi laukuissa, repuissa ja kasseissa.
Huovassa on toisella puolella pitävä EVA-liima ja se kiinnitetään kankaaseen kahden pisteen lämmöllä kankaan puolelta silittämällä - askel askeleelta (10-15 sek), rautaa liu'uttamatta. Anna silityksen jäähtyä suorana noin 30 min kiinnityksen varmistamiseksi ennen jatkokäsittelyä.
Tuotteen leveys on 152 cm. Myyntiyksikkö on 0,5 m.
Kaikki yleisimmin käytetyt maksutavat.
Olemme yksi alalla kauimmin toimineista yrityksistä
Yritys toimii Suomessa ja on suomalaisessa omistuksessa.
Toimitamme varastotuotteet 3-5 arkipäivässä. Toimituskulut 6,50€ alle 100€ tilauksiin.
Tukkuasiakkaiden toimituskulut laskutetaan toteutuneiden kustannusten mukaisesti.
Laita silitettävä tukihuopa sileälle alustalle liimapuoli ylöspäin. Aseta kangas huovan päälle, oikea puoli ylöspäin. Silitä kankaan päältä askelittain - älä liu'uta rautaa. Anna jäähtyä suorana n.15 minuuttia silittämisen jälkeen. Antaa pehmeän ja joustavan tuen kankaalle.
- kutistuma 1-2% mahdollinen silityksen aikana
- hienopesu - ei kuivausrumpua
- oiotaan kosteana oikeaan muotoonsa
Suosittelemme
Decovil I 0,5m
Decovil I on erinomainen tuote, silloin kun kankaaseen tarvitaan voimakas tuki, mutta ei...
Decovil I on erinomainen tuote, silloin kun kankaaseen tarvitaan voimakas tuki, mutta ei kuitenkaan pahvimaista jäykkyyttä. Kankaaseen silitettynä Decovilin tuntu muistuttaa nahkaa. Se on helppo kiinnittää silittämällä ja ommella läpi. Mahdolliset taitokset suoristuvat silittämällä valmiistakin...
Hinta 10,50 €Decovil I light 0,5m
Ohuempi ja pehmeämpi versio Decovil I tuotteesta. Erinomainen tuote, kun kankaaseen tarvitaan...
Ohuempi ja pehmeämpi versio Decovil I tuotteesta. Erinomainen tuote, kun kankaaseen tarvitaan voimakas tuki, mutta ei kuitenkaan pahvimaista jäykkyyttä. Kankaaseen silitettynä tuntu muistuttaa nahkaa. Helppo kiinnittää silittämällä ja ommella läpi. Mahdolliset taitokset suoristuvat silittämällä...
Hinta 8,00 €Silitettävä Tukihuopa 300g 0,5m
300 g paksuisesta kierrätetystä polyesteristä valmistettu tukihuopa. Tukihuopaa käytetään...
300 g paksuisesta kierrätetystä polyesteristä valmistettu tukihuopa. Tukihuopaa käytetään vahvikkeena esimerkiksi laukuissa, repuissa ja kasseissa. Huovassa on toisella puolella pitävä EVA-liima ja se kiinnitetään kankaaseen kahden pisteen lämmöllä kankaan puolelta silittämällä - askel askeleelta...
Hinta 6,30 €Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös seuraavia tuotteita:
Ompeluklipsit
Ompeluklipsit pitävät ommeltavat reunat yhdessä erityisesti paksuissa materiaaleissa. Klipsit...
Ompeluklipsit pitävät ommeltavat reunat yhdessä erityisesti paksuissa materiaaleissa. Klipsit ovat käteviä etenkin silloin kun nuppineulojen käyttäminen ei onnistu esim. nahkaa tai kerniä ommeltaessa. Ne ovat myös mainio apuväline laukkujen ja tilkkutöiden reunakaitaleiden ompelussa. Paketissa...
Hinta 6,90 €Muoviluu (Synteettinen valaanluu) /10cm
Muoviluu, joka tunnetaan myös nimellä synteettinen valaanluu. Tuote on hyvin tukeva ja...
Muoviluu, joka tunnetaan myös nimellä synteettinen valaanluu. Tuote on hyvin tukeva ja jäljittelee vanhoja aitoja valaanluita. Huolitteluksi riittää päiden pyöristäminen esim viilalla. Muoviluu soveltuu hyvin myös hamevanteeksi. Tuotetta on saatavana 5mm, 7mm, 10mm ja 13mm leveyksissä....
Hinta 0,33 €Jacquard deColourant tahna 2.4dl
Jacquard deColourant on käyttövalmis pasta, joka poistaa värin halutuilta alueilta...
Jacquard deColourant on käyttövalmis pasta, joka poistaa värin halutuilta alueilta luonnonkuiduista valmistetuista kankaista, kuten puuvillasta, pellavasta, silkistä ja villasta. Toisin kuin valkaisuaineet, deColourant poistaa värin vahingoittamatta kuitua. Kuinka se toimii? deColourant...
Hinta 12,00 €Pistosolki muovi 2kpl
Muovinen pistosolki laukkuihin ja reppuihin. Eri leveydet - 10mm, 16mm, 20mm, 25mm, 30mm, 40mm -...
Muovinen pistosolki laukkuihin ja reppuihin. Eri leveydet - 10mm, 16mm, 20mm, 25mm, 30mm, 40mm - sopivat yhteen vastaavan levyisten laukkuhihnojen kanssa.
Hinta 1,00 €










